ⓘ Jill Scott, jalkapalloilija. Jill Scott on englantilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän on pelannut Englannin maajoukkueessa vuoden 20 ..

                                     

ⓘ Jill Scott (jalkapalloilija)

Jill Scott on englantilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän on pelannut Englannin maajoukkueessa vuoden 2019 MM-kilpailujen päättyessä 143 maaottelua ja tehnyt niissä 25 maalia. Hän saavutti EM-hopeaa vuonna 2009 ja MM-pronssia vuonna 2015.

Scott, lempinimeltään Crouchy, esiintyi ensimmäisen kerran Englannin maajoukkueessa 19-vuotiaana elokuussa 2006. Hän kuului Englannin joukkueeseen vuoden 2007 MM-kilpailuissa, joissa hän teki maalin alkulohkon ottelussa Argentiinaa vastaan. Vuoden 2009 EM-kilpailujen välieräottelussa Alankomaita vastaan hän tuli kentälle jatkoajan alussa ja teki jatkoajan 26. minuutilla 2–1-voittomaalin. Vuoden 2011 MM-kilpailuissa hän teki maalin alkulohkon ottelussa Uutta-Seelantia vastaan ja tappiollisessa puolivälieräottelussa Ranskaa vastaan. Vuoden 2012 kesäolympialaisissa Scott pelasi Ison-Britannian joukkueessa ja teki maalin alkulohko-ottelussa Kamerunia vastaan. Vuoden 2013 EM-kilpailuissa hän pelasi Englannin kolmesta ottelusta kaksi kokonaan ja yhdestä toisen puoliajan mutta ei onnistunut maalinteossa. Vuoden 2015 MM-kilpailuissa Scott pelasi kaikissa Englannin otteluissa yhtä alkulohko-ottelua lukuun ottamatta ja viisi kertaa avauskokoonpanossa. Vuoden 2017 EM-kilpailuissa hän pelasi täyden peliajan kahdessa alkulohko-ottelussa sekä voitollisessa puolivälieräottelussa Ranskaa vastaan. MM-kilpailuissa 2019 hän pelasi avauskokoonpanossa kaikissa Englannin seitsemässä ottelussa ja oli kuudessa kentällä alusta loppuun. Hän teki maalin puolivälieräottelussa Norjaa vastaan.

Scott siirtyi Manchester Cityn joukkueeseen marraskuussa 2013 Evertonista. Tammikuussa 2021 hän palasi kevätkauden kattavalla lainasopimuksella Evertoniin.

                                     
  • Tämä artikkeli kertoo laulaja - lauluntekijästä Jalkapalloilijasta on oma artikkeli. Jill Scott s. 4. huhtikuuta 1972 on yhdysvaltalainen R&B - laulaja
  • runoilija ja näyttelijä Jill Scott s. 1987 englantilainen jalkapalloilija Jill St. John s. 1940 yhdysvaltalainen näyttelijä Jill Stein s. 1950 yhdysvaltalainen
  • neulevaatteita Scottin piirikunta, useita piirikuntia Yhdysvalloissa Scott Air Force Base, Yhdysvaltojen lentotukikohta Scottjoki, Yhdysvalloissa 876 Scott asteroidi
  • Juuli, Janna, Janni suomenruotsalainen kalenteri: Julius, Julia, Juliana, Jill ortodoksinen kalenteri: Vasili, Vilho saamenkielinen kalenteri: Julejus
  • näyttelijä Jean Louisa Kelly s. 1972 yhdysvaltalainen näyttelijä ja laulaja Jill Kelly s. 1971 yhdysvaltalainen pornonäyttelijä Jim Kelly 1946 2013
  • Evans s. 1948 brittiläinen laivameklari, Lontoon Cityn ylipormestari Jill Evans s. 1959 walesilainen poliitikko ja europarlamentaarikko John Evans
  • englantilainen jalkapalloilija ja valmentaja 1965 Sam Mendes, brittiläinen Oscar - palkittu elokuvaohjaaja American Beauty 1968 Jill Trenary, yhdysvaltalainen
  • 1976 yhdysvaltalainen räppäri, kasvatettiin Jehovan todistajaksi. Jill Scott s. 1972 yhdysvaltalainen muusikko, kasvatettiin Jehovan todistajaksi
  • Jack Robinson s. 1993 englantilainen jalkapalloilija Jack Rodwell s. 1991 englantilainen jalkapalloilija Jack Roslovic s. 1997 yhdysvaltalainen