ⓘ Katrina Scott on yhdysvaltalainen tennispelaaja. Parhaimmillaan hän on ollut kaksinpelissä WTA-listan sijalla 617 marraskuussa 2019. Vuonna 2019 Scott eteni puo ..

                                     

ⓘ Katrina Scott

Katrina Scott on yhdysvaltalainen tennispelaaja. Parhaimmillaan hän on ollut kaksinpelissä WTA-listan sijalla 617 marraskuussa 2019.

Vuonna 2019 Scott eteni puolivälieriin Yhdysvaltain avointen tyttöjen kaksinpelissä. Hän pelasi WTA-turnauksessa ensimmäisen kerran San Joséssa 2019, missä hän hävisi karsinnoissa Tímea Babosille luvuin 5–7, 6–2, 5–7. Kuukautta myöhemmin hän sai villin kortin Yhdysvaltain avointen karsintoihin missä voitti Katie Swanin. Vuoden 2020 Yhdysvaltain avoimissa Scott voitti ensimmäisellä kierroksella Natalja Vihljantsevan.

                                     
  • suomalainen sukupuolitutkija Katrina Powell, australialainen maahockeypelaaja Katrina Scott yhdysvaltalainen tennispelaaja Katriina Sally Salmisen samannimisessä
  • neulevaatteita Scottin piirikunta, useita piirikuntia Yhdysvalloissa Scott Air Force Base, Yhdysvaltojen lentotukikohta Scottjoki, Yhdysvalloissa 876 Scott asteroidi
  • Julian Lang Snider s. 1992 ensimmäisestä avioliitostaan sekä tytär Zoe Katrina D Andrea s. 1997 toisesta avioliitostaan. Langin nykyinen miesystävä
  • Vahinko kello kaulassa, 1970 Agatha Christie Idän pikajunan arvoitus F. Scott Fitzgerald Yö on hellä Tender Is the Night Arvi Järventaus Ja eläinten
  • Ennen kauden 2005 2006 alkua Yhdysvaltain rannikolle iski Hurrikaani Katrina joka aiheutti tuhoa New Orleansissa. Hurrikaanin takia NBA - kautta ei voitu
  • NFL - urheilukatsauksen ankkuri ja asuu Los Angelesissa naisystävänsä, huippumalli Mian Katrina Bowden kanssa. Kevin on naimisissa Ellien kanssa ja työskentelee arkkitehtina
  • pornonäyttelijä 1987 Danielle Panabaker, yhdysvaltalainen näyttelijä 1988 Katrina Bowden, yhdysvaltalainen näyttelijä 1989 Sami Lähteenmäki, suomalainen
  • nimeltä Hesseniläinen Cranen selvitellessä kylän tapahtumia, hän tutustuu Katrina Van Tasseliin, menestyneen maanviljelijän tyttäreen, johon Crane rakastuu
  • Henri de Toulouse - Lautrec, ranskalainen taidemaalari k. 1901 1868 Scott Joplin, yhdysvaltalainen Ragtime - muusikko k. 1917 1877 Alben W. Barkley
  • Sonja Henie 1932: Sonja Henie 1936: Sonja Henie 1948: Barbara Ann Scott 1952: Jeannette Altwegg 1956: Tenley Albright 1960: Carol Heiss
  • 2005, 2007, 2009 Karen Carney Katie Chapman Tabea Kemme Alex Scott Kelly Smith Katrine Veje Faye White Rachel Yankey Mary O Shea: Over Five Years and
  • neljästoista elokuva ja kolmannen vaiheen toinen elokuva. Elokuvan ohjasi Scott Derrickson, joka myös käsikirjoitti sen yhdessä C. Robert Cargillin kanssa